Lauri Viita – Kirjeitä 1938-1944
Sodanjälkeisen suomalaisen kirjallisuuden merkittävimpiin nimiin kuuluvan Lauri Viidan kirjoituksista kootaan uusi kirja. Saamme tietää Viidasta uusia asioita, kun hänen ennen julkaisemattomia kirjeitään ensimmäiselle vaimolleen Kertulle julkaistaan kirjana.
Kirjan toimittaa Lauri Viidan poika Seppo Viita, joka on kirjoittanut puhtaaksi isänsä armeija- ja sota-aikaisia kirjeitä äidilleen. Seppo Viita on kirjoittanut kirjaan myös johdannon.
Kun Lauri ja Kerttu Viita erosivat 1947, kirjeet jäivät Kertulle. Nyt ne saavat ansaitsemansa päivänvalon kirjana. Kirjeet olivat myös taustalla Tampereen Työväen Teatterissa syksyllä 2016 ensi-iltansa saaneessa Viita 1949 –näytelmässä. Käsikirjoittaja Heikki Salo sai kirjeet käyttöönsä tausta-aineistoksi näytelmän kirjoittamista varten. Näytelmä on ollut yleisö- ja arvostelumenestys.
Kirjeistä huokuu Viidan sisäinen levottomuus ja elämänhalu. Niissä on samaa herkkyyden ja vahvuuden vaihtelua ja rytmikästä iskevyyttä, mikä on tullut suomalaisille tutuksi hänen runoissaan ja romaaneissaan. Viidan kirjeissä on löydettävissä esimakua hänen myöhemmästä kirjallisesta tuotannostaan.
Suomen runon ja proosan uudistajan Lauri Viidan syntymästä tuli viime vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Hän kuoli vuonna 1965 liikenneonnettomuudessa. Viita jätti jälkeensä vahvan tuotannon, jonka arvostus on säilynyt vuosikymmenestä toiseen.
Lauri Viidan tuotanto: Betonimylläri (runoja, 1947), Kukunor. Satu ihmislapsille (runoelma, 1949), Moreeni (romaani, 1950), Käppyräinen (runoja, 1954), Suutarikin, suuri viisas (runoja ja proosaa, 1961), Entäs sitten, Leevi (romaani, 1965), Kootut runot (1966), Ne runot, jotka jäivät. Runoja kokoelmien ulkopuolelta (2016).
Lauri Viita – Kirjeitä 1938-1944 ilmestyy toukokuussa Escriton kustantamana.
Lauri Viita – Kirjeitä 1938-1944
ISBN 978-952-68590-1-9. 250 sivua. Kirjastoluokka 86.2. Kustantajan ovh 29,70 euroa (sis. alv).
Lisätietoja:
Kirjan toimittaja: Seppo Viita, puh. 040 553 1025
Kustantaja: Escrito, Jukka Lyytinen, puh. 050 545 1937, jukka.lyytinen@escritokirjat.c